Siirry sisältöön

UUSI HIUSKIRJA ON JULKAISTU

joulukuu 21, 2011

Blogin kirjoittaminen on häipynyt hieman taka-alalle, kun olen keskittynyt tärkeään asiaan: kirjan kirjoittamiseen: ”Hiusten ja hiuspohjan hyvinvointi”. Se ei ole uusittu painos aiemmasta kirjasta ”Hiusten hyvinvointi”, vaan täydempi ja enemmän hiuspohjan ongelmiin keskittyvä teos.

Asiat kirjassa perustuu lukemattomiin testeihin ja kokeiluihin. Yrityksen ja erehdyksen kautta sekä usean tutkimuksen avulla muutamien lääkäreiden kanssa on päästy hyviin tuloksiin.

Jos joku luulee, että kun kirja on julkaistu ja kansissa, olisi rauhallinen ja hyvä olo. Se ei olekaan ollenkaan siten. Nyt vasta stressi onkin iskenyt koko voimallaan. Monet yöt menevät valvoessa, niiden jälkeen päivät väsyneenä – vain ajatukset pyörivät päässä, että mitä nyt. Turhauttaa. Kesä ja syksy menivät kirjaa väsätessä, korjaillessa, lisäillessä ja faktoja tarkistellessa. Ny on olo kuin orvolla pirulla h-ssä.

Oli hienoa saada kirjaan muutamia käänteentekeviä testejä erityisesti pälvikaljuuden uusissa hoitomuodoissa. Akne saatiin ällistyttävän nopeasti kuriin, vain viisi hoitokertaa tarvittiin. Psoriaasin hoidosta olemme myös erittäin ylpeitä, monilla vaiva on ollut lapsuudesta saakka ja hoito on tepsinyt jo muutamilla hoitokerroilla. Kirjaa voi tilata puh. 09-61227012. Vain 33 €.

Ruoka on tärkeä

Kaikissa hoidoissamme huomioimme ravinnon merkityksen. Enää ei voida elää pelkällä sapuskalla – tarvitaan ravintolisiä. Se, mitä kukin tarvitsee, on aina yksilöllistä. Perusasiat on kuitenkin helppo neuvoa: KOTIRUOKA peruselintarvikkeista! Minua kauhistuttaa, kun kuulee valmisruokien valmistajien puolustavan heidän tuotteitaan. Ymmärrän toki, että valmisruuissa on käytettävä säilöntä- ym. aineita – muutenhan ne homehtuvat ja pilaantuvat nopeasti. Kotiruuissa niitä ei tarvita. Pakastin on keksitty, jos kotona esimerkiksi keittoa sattuu tulemaan kattila täyteen, sillä aika helposti niin käy.

Solut tarvitsevat rakennusainetta

Onneksi D3-vitamiinin on media saanut tunnetuksi, nyt sitä on alettu käyttää lähes kiitettävästi. On uskomatonta, etteivät ihmiset tajua, että marjojen, hedelmien ja vihannesten vitamiinit eivät varastoidu, niitä pitää saada päivittäin. Ihmiset pysyisivät terveempinä vanhuuteen saakka, jos pitäisivät huolta siitä, mitä suusta tiputellaan alas.

Ehkä toistan itseäni, mutta tuskinpa se lienee pahasta. Kertaus on opintojen äiti.

Juice Plus, josta olen jo jossain blogissani maininnut, on sellainen perusravinto, joka pitäisi nykyisten säilöntä-, torjunta- ym. ainesten aikana olla jokaisen päivittäisruokana. Sillä ruokaa se on, eikä ravintolisää.

Marjoja on metsät pullollaan, kun vain viitsii, ehtii tai osaa niitä hakea. Niitä on myös saatava ihan joka ikinen päivä. Suomalaiset marjan kuivaajat pelastavat ne, jotka eivät metsään ole päässeet. Sanotaan, että kitisevät kärrytkin kulkevat, mutta ei niillä turvallista ja vauhdikasta matkaa välttämättä tehdä. Samoin on ihmistenkin laita. ”Sinne-päin”-ruualla kyllä eletään, mutta miten on sitten vastustuskyvyn laita. Ei hyvä, sanon minä.

Ravintoneuvojissakin on toivomisen varaa. Toisiin luotan, toisiin en. Jokaisella pitäisi olla terve talopoikajärki mukana, kun kuulee ohjeita. Myös tuttavapiirin kokemuksiin ei ihan heti kannata lähteä hötkyilemään. Meidän jokaisen koneistot kun ovat erilaisia, mikä käy yhdelle, ei välttämättä toimi toisella.

Verikoe kertoo jotain, mutta ei koko totuutta. Ja se pitää olla riittävän kattava, perusverenkuva ei kerro kaikkea. Sen jälkeen kannattaa tulla hiustutkijalle (www.hiusakatemia.fi), sillä hiukset ovat kehon mittari, hiusjuurista nähdään hurjan paljon asioita.

Rohkeasti vaan!

”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä”

elokuu 31, 2011

Koska olen hiusten ”elämään” syventynyt niin, että mikään hiuksen syntymässä, kasvussa, kuolemassa ja hyvinvoinnissa ei ole minulle vierasta eikä epäselvää. Niinpä olen tarkkaan tietoinen, mitkä asiat vahingoittavat sitä hiuksen osaa, mikä näkyy päänahan ulkopuolella. Tietenkin myös, mikä vahingoittaa sisältäpäin uutta kasvua. En nyt kerro siitä.

Pahimmat hiuksen vahingoittajat ovat aurinko, sauna ja kuumaraudat. Tässä on muutamana kesänä ollut kunnon helteitä. Olen painottanut kaikille, jotka jaksavat kuunnella, että auringossa on oltava huivi, hattu, lippis tai joku suoja auringon poltetta vastaan. Ohjetta olen noudattanut itsekin. Olen kulkenut aina kadun varjoista puolta, en ota koskaan aurinkoa ja istun ulkona varjossa vaikka mikä olisi. Lierihattuni on paksua kangasta, eikä läpäise aurinkoa. Hätätapauksessa olen kulkenut etelän lomamatkoilla kangaskassi päässä, mikä ei ole ainakaan aviomiestä ollenkaan riemastuttanut.

Tämä kesä oli poikkeus. Vastoin parempaa tietoani juoksentelin lastenlasten perässä ulkona ilman mitään päähinettä leikkimässä hippasta ja mörköä, vahdin heidän polskutteluaan uima-altaassa, kitkin kasvimaata, poljin pyörällä pitkin Vantaata tukka hulmuten. Pyöräillessähän ei lierihattu pysy päässä, eikä edes lippiskään, koska tukkani on niin paksu, ettei mikään lippalakki suostunut pysymään hurjassa alamäkivauhdissa päässä, vaan lensi taivaan tuuliin. Niinpä nakkasin lippiksen polkupyörän ostoskoriin ja viis veisasin omista ohjeistani: ”Aina on hiukset suojattava auringolta!”. Toivottavasti kukaan ei huomannut, että pyöräilykypärä olisi ollut turvallinen vaihtoehto – myös hiuksille. Se on seuraavalla ostoslistalla.

Nyt hiukseni ovat kärventyneet, korppuiset ja kiillottomat. Hiuksieni sisältämä vesi on tiessään. Hiuksissa on myös rasva-aineita – hyaliinia – 3 – 6 %. Sitäkään ei ole enää tippaakaan jäljellä. Siispä olen aloittanut teho-tehokuurin.

Hoidan näin:

  • Ensisijaisesti aloitin hoitamisen siten, että levitin hiuksiin ja hiuspohjaan Sundäri Neem-Kookosöljyä, joka tuntui imeytyvän molempiin niin, että normaalimäärä imahti tuossa tuokiossa olemattomiin. Minna Keuruulta teki taivaallisen hieronnan päänahkaan, ja oli ällistynyt, mihin se öljy katosi. Tuote on loistava hiusten pelastaja. Pikkuruinen hius ei vain jaksaa kerralla imeä tarpeeksi öljyä – eikä pidäkään yrittää liioitella.
  • Seuraavaksi otin kehiin Redkenin CAT Extremen, jonka sanotaan rakennepaikkaavan hiusta. Päälle vedin voimakkaasti kosteuttavaa Redkenin All Softin Butter Treatmentia, ja annoin vaikuttaa puolen tunnin ajan. Huuhdoin paketin pois, ja lopuksi laitoin Santén Brilliant Carea sulkemaan hiussuomut, mikäli niitä on enää jäljellä kovan aurinkokuurin jälkeen.
  • Hoitoa jatketaan Neem-Kookosöljyllä ja Logonan Jojoba-tehohoidolla. Nyt olen tässä pisteessä.

Idea näissä tekemissäni hoidoissa on ns. tiilitalotekniikka. En käytä yhtä ainoaa tuotetta, vaan vaihtelen. Olen huomannut 40-vuoden hiusalan kokemuksella, että tämä tekniikka toimii parhaiten silloin kun tukka on pahasti vaurioitunut. Olipa syy sitten mikä tahansa.

On hyvä asia, että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, ja uutta kasvua en enää ikinä kuuna kullanvalkeana anna auringon pilata. Saunaanhan ei edes voi mennä ilman paksua froteepyyhettä. Oppia ikävä kaikki!

Nettikirjoitukset

kesäkuu 28, 2011

Nettikirjoitukset

 

En lue koskaan suomi 24 tai muitakaan nettikirjoituksia. Muut joskus kertovat, mitä siellä haukutaan ja yleensä sävelletään omiaan. Ikävä kyllä pahantahtoiset nettiin enimmäkseen kirjoittelevat. Jos olisi oikeasti valittamista, eivät nettisivustot tuo apua. 

Ikävintä on sellaiset kilpailijoiksi itsensä uskovat, jotka alkavat ampua kärpäsiä haulikolla. On kohtuutonta levitellä perättömiä juttuja minusta, joissa ei ole todellisuuspohjaa laisinkaan. Kuitenkin muutamat ihmiset tykkäävät ilkeistä juoruista, suurin osa ei onneksi niistä piittaa, mutta aina on joku, joka pitää täyttä puppua totuutena ja jatkaa sitä eteenpäin..

En lähde haukkumaan ns. kilpailijoita, joita en koe edes HiusAkatemialla todellisuudessa olevankaan. Tietysti ne, jotka tekevät mikrokameralla tutkimuksia (omasta mielestään päteviä, mitä ne eivät ole), he kokevat HiusAkatemian varmaankin vaaralliseksi, koska emme usko niihin.

HiusAkatemialla on omat menetelmät, jotka ovat monien vuosien testausten, kokemusten, lääkärien, tiedemaailman auttamana ja neuvomana saatu sellaisiin tuloksiin, että voimme antaa todellista apua hiustenlähdöstä, pälvikaljuudesta, kaljuuntumisesta ja vaikeista hiuspohjan ongelmista kärsiville.

Muutama oikaisu on paikallaan:

  • En todellakaan käytä peruukkia, hiukset ovat omani. Niitä hoidan ja hellin, syön terveellisesti, käytän säännöllisesti D-vitamiinia, Evoniaa, Pycnogenolia, Vivaniaa, tilapäisesti otan B-vitamiinikuurin ja iltaisin syön maitohappobakteereja sekä magnesiumia. Muuten paljon salaatteja, vihanneksia, marjajauheita, jos ei saa marjoja. En käytä voita ja laktoosittomia juustoja lukuun ottamatta mitään muita maitotuotteita, enkä syö naudanlihaa, vaan kanaa, kalaa, luomukananmunaa jne.
  • Olen päässyt ylioppilaaksi Laukaan lukiosta ja valmistunut Helsingin Yliopistosta Filosofisesta Tiedekunnasta vuonna 1970. Tarkka valmistumispäivämäärä on 5.3.1970, jos nettikirjoittelijat haluavat tarkistaa asian. Tosin olen tässä välissä ehtinyt mennä uusiin naimisiin, joten Annikki Hagros-Koski ei löydy Yliopiston arkistosta, vaan olen suorittanut luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon nimellä Irja Annikki Hagros. En käytä ensimmäistä etunimeäni, koska äiti ja isä päättivät nimittää minua Annikiksi Nimi Koski tuli v. 1996 mennessäni naimisiin Juhani Kosken kanssa, joten tuntui luonnolliselta pistää Koski oman tutun sukunimeni perään.
  • Olen todellakin tehnyt tieteellistä tutkimustyötä. Talipunkkitutkimus kesti 2 vuotta, jossa oli mukana professori ja filosofian maisteri. Arcon-tutkimus tehtiin kahden lääkärin valvonnassa, joka oli tilattu ulkomaisen yrityksen Arcon Worldwide toimesta. Lisäksi olemme tehneet lääkärin kanssa ja valvonnassa pH-tutkimusta hiuspohjasta, lääkkeiden vaikutuksesta hiustenlähtöön sekä pälvikaljututkimus, joka kesti 4 vuotta.
  • En jaksa luetella kaikkia, mitä ollaan tehty. Runsain mitoin eri koehoitoja jo monia vuosia.
  • Lisäksi olen kääntänyt kirja ”Kauniit Hiukset” WSOY:n pyynnöstä, sekä kirjoittanut itse omin pikku kätösin kirjan Hiusten hyvinvointi ilman kenenkään ulkopuolisen apua. Parhaillaan kirjoitan uutta kirjaa, joka korvaa ja täydentää edellisen kirjan. Omin käsin senkin.
  • Kaiken huipuksi olen yhteistyössä lääketieteellisen asiantuntijan kanssa tehnyt koehoitoja uutuus laitteella Bemerillä. Tulokset ovat käänteentekeviä.

Lukuisat apua saaneet ihmiset eivät vaivaudu kirjoittelemaan nettiin – olisi tietysti kiva. Onhan siellä kuulemma järkeviäkin kommentteja ollut – niin kuulin.

Että tämä tästä. Ja pulinat pois!

Kesä ilahdutti – pälvikaljuuden hoidon onnistuminen myös!

kesäkuu 20, 2011

Talvi oli valtavine lumimassoineen niin ikuista kylmyyttä ja jäätä hohkava, ettei voinut kuvitellakaan lumen katoavan koskaan ja vihreyden ja vehreyden palaavan enää takaisin.

Kesän kauneus on yllättänyt niin, että joka aamu on haisteltava kesän tuoksua kuin uudesti syntyneenä uuteen ihmeeseen.

Samanlainen ihme on riemastuttanut koko HiusAkatemian kansan, kun saimme kauan testatulla hoitotekniikallamme ja superuutuuden Bemer-hoidon avulla vaikeisiin pälviongelmiin hiukset takaisin ennätysajassa. Talvella toivottoman paksun lumen aikaan aloitimme uuden tekniikan hoidot ja kevään leskenlehtien myötä hiukset kasvoivat riittävän tuuheiksi. Olemme voittaneet voittamattomaksi luullun esteen!

Toki olemme jo pitkään saaneet pälvikaljuihin hiuksia, mutta ei tätä vauhtia kuin Bemer-hoidon ansiosta. Yksinäänhän ei sekään auta, vaan jokaisen pälvikaljun on käytävä hiustutkimuksessa selvittämässä omien hiusten haurastumisen tai heikkokasvuisuuden ja – kuntoisuuden syyt. Ne eivät näet ole kaikilla täsmälleen samat. Jos olisi, hoito olisi kuin tanssia vaan!

HiusAkatemia täytti 40 vuotta 1.6.2011.

Parempaa syntymäpäivälahjaa kuin pälvikaljuuden voittaminen ei olisi voinut ikinä toivoa! Sydän on pakahtua ilosta niin monen ihmisen puolesta. Pälvikaljuus ei ole aina pelkkä pyöreä tyhjä hiukseton alue, se on hyvin monimuotoinen juttu. Se voi olla myös hiusten harvenemista ilman pyöreitä tyhjiä alueita. Tai sitten se voi olla niin ikävä, että montaa hiusta ei ole jäljellä.

Me HiusAkatemiassa emme piikitä ketään päänahkaan, emmekä tee yhtään hokkus-pokkus-temppua. Kaikki perustuu terveeseen järkeen, pitkäaikaiseen tutkimustietoon ja mikroskoopin tuomaan selvitykseen.

Heinäkuun Hymylehden Terveys-Hymy

näyttää kuvin muutaman vaikean pälvitapauksen. Siitä kiitos toimittaja Reijo Ikävalkolle, joka on ennakkoluuloton, mutta haluaa näyttöä. Ja sen saimme hänelle ojentaa kuin kultalautasella.

Tulkoon ensi talvi lumineen, jäineen ja pakkasineen – meillä kaikilla HiusAkatemian jäsenillä ympäri Suomea ja yksi Tallinnassakin on sydän sykkyrällään lämmöstä kaikkia hiustenlähdöstä kärsiviä kohtaan!

Me osaamme auttaa!

Ravinto kiinnostaa – myös kartettavat ravinnossa kiinnostaa

toukokuu 16, 2011

Olen lukenut silmät soikeina Mats-Eric Nilssonin kirjaa PETOS LAUTASELLA, josta kokosin poimintoja. On aika järkyttävää, että meille suomalaisille on annettu mielikuva, että meillä viranomaisvalvonta on niin hirveän tarkkaa, että voimme ostaa turvallisesti kaikkea, mitä kaupan hyllyltä löytyy. Vaan näinpä ei ole.

Tässä koottuna mitä tulee karttaa ravinnossa. (Lähde: M-E. Nilsson petos lautasella)

  • Viranomaisten kannalta on tärkeintä, ettei ruoka ole suoranaisesti haitallista terveydelle.
  • Tärkkelyksellä ja muilla sakeuttamisaineilla lisätään elintarvikkeiden tilavuutta ja saadaan tasainen, miellyttävä rakenne. Algiinihappo lisää salaatinkastikkeen jähmeyttä – sitä on myös kauneusvoiteissa ja lotioneissa.
  • Tärkkelystä on varsinkin vähärasvaisissa ja terveellisiksi väitetyissä tuotteissa. Muunnellun tärkkelyksen ravintoarvo on alhainen ja energiapitoisuus useimmiten korkea!
  • Elintarvikkeissa on valtavasti väriaineita, jotta ruoka miellyttää silmää. Väri peittää tuotteen heikon laadun.
  • Aromit. Niiden tehtävänä on:

1). luontaisten makujen jäljitteleminen tuotteissa, joissa on lähinnä tärkkelystä, rasvaa ja ehkä makeutusainetta tai sokeria.

2). Makuelämyksen korostaminen.

Aromeja ei valvota yhtä tehokkaasti kuin lisäaineita, eikä niille ole edes annettu E-koodia. Kuluttaja ei saa tietää, mistä aineista on kyse, kun mainitaan ”aromit” tai keinotekoiset aromit”

  • Vaniljan makua lehmänlannasta. Vain 2-3 % eri puolilla maailmaa vaniljanmausta on kasvista. Kaikki muu on jäljitelmää, peräisin petrokemian teollisuudesta tai lahosta kuusipuusta (= vanilliini )

Etyylivanilliini, jota valmistetaan petrokemian tuotteista, on täysin keinotekoinen aine.3½ x vanilliinin vahvuisena ja markkinoiden halvimpana se on käytetyin vanilja-aromi!

Japanin kansainvälisen lääketieteellisen keskuksen tutkijat paljastivat 03/2006 keksineensä menetelmän vanilliin tuottamiseksi lehmänjätöksistä.

  • Hunajatesti: Lämmitä pullossa 2 rkl hunajaa ja 6 rkl alkoholia. Ravista voimakkaasti. Anna seistä, kunnes seos on kylmennyt. Jos hunaja on tärkkelyssokerilla väärennettyä, kuten usein on, pullon pohjalle muodostuu kiinteä valkeahko kerros, sitä paksumpi, mitä enemmän hunajaa on käsitelty.
  • Kinkkuviipaleet: Rasvaton liha irrotetaan sian luista ja hakataan karkeaksi.

1). Silppu kuljetetaan hydraulisten varsien alla, jossa neularivit ruiskuttavat siihen vettä, sokeria, säilöntä- maku- ym. lisäaineita.

2). Silppu siirretään betonimyllymäiseen koneeseen, jossa siihen pyöritetään ja vaivataan samantapaista seosta kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa. Käsittelyn aikana massasta erottuu aminohappoa, jonka vaikutuksesta massa muuttuu tahmeaksi. massa puristetaan pyöreisiin muotteihin ja keitetään.

Jos ”kinkku” halutaan myydä viipaloituna ja aidon näköisenä, muotit reunustetaan rasvakerroksella. Voilá et bon appétit!

  • Tropicana-täysmehu: Se voi olla jopa 11 kuukautta vanhaa, ennen kuin se saadaan juotavaksi. 10 kk sadonkorjuusta kauppaan ja sitten vielä kuukausi viimeiseen myyntipäivään.
  • Becel pro.actice: ”Syö hyvin – pysyt elämäsi kunnossa” Unilever kehottaa.

Brandin margariinin, jogurtin ja maitojuoman sanotaan ”alentavan veren kolesterolitasoa”. Kaikissa on kasvisteroleja. Konserni vetoaa tutkimuksiin, joiden mukaan kasvisterolit vähentävät kolesterolin imeytymistä suolesta.

Muuten mainitut tuotteet sisältävät samoja kemiallisia aineita, joita on yleensäkin rajun käsittelyn läpäisseissä teollisissa tuotteissa.

  • Terveysvaikutteiset elintarvikkeet eivät voi milloinkaan korvata kasvisten, hedelmien ja täysjyväviljan runsasta ravintoainevalikoimaa, eivätkä kumota epäterveellisen ruuan haitallisia vaikutuksia.
  • Kirjan kirjoittaja sanoo: ”En koskaan suvaitse aromivahventeiden, aromien, väri- tai emulgointi- ja stabilointiaineiden kaltaisia lisäaineita. (S. 175).
  • Leipään pumpataan mahdollisimman paljon ilmaa. Vertailu pitäisi olla painon mukaan, ei koon.
  • Luomutuotteet eivät välttämättä ole lisäaineettomia. Tosin niihin ei saa lisätä keinotekoisia väri- ja makeutusaineita eikä aromivahventeita.
  • Suomessa sovelletaan EU:n luomuasetusta, joka sallii kasviperäisissä tuotteissa kaikkiaan:
    • 11 hapettumisenesto- ja säilöntäainetta
    • 14 emulgointi-, stabilointi- ja sakeuttamisainetta
    • 6 ainetta ryhmästä, jossa on happamuudensäätö- ja nostatusainetta sekä muita aineita
    • 4 pakkauskaasua ja ponneainetta.
    • Eläinperäisissä tuotteissa luvallisia E-koodilla varustettuja lisäaineita on KTM:n asetuksen mukaan 25 kappaletta!

 

  • Appelsiinimehu ja nektari: Parasta tuoremehua saa itse puristamalla, Kaksi appelsiinia riittää lasilliseen, joka syntyy minuutissa. Jos mehun juo heti, makuaineita ja C-vitamiinia ei mene hukkaan.

Vedellä jatkettu ja sokerilla makeutettu juoma, joka ei missään nimessä ole 100 % täysmehua, voi saada viekoittelevan nimen nektari, vaikka sen hedelmäpitoisuus ei ole suurempi kuin 25 %.

  • Balsamietikka: Aceto balsamico di Modena kuulostaa aidolta. Jokseenkin kaikki balsamietikat ovat tavallista ruskealla karamellivärillä värjättyä viinietikkaa, johon on sekoitettu rypälemehua. Ne sisältävät väriainetta E 150d, jota valmistetaan ns. ammoniumsulfiittimenetelmällä ja käytetään Coca-Colan väriaineena.
  • Banaani: On kaksi syytä ostaa luomubanaaneja: 1). niiden viljelyssä ei käytetä torjunta-aineita. Hehtaarin suuruiselle banaaniviljelmälle levitetään vuosittain 50 kiloa torjunta-ainetta. 2). Luomubanaanit ovat pienempiä ja makeampia, eivätkä mauttoman puisevia. Syöntikypsän banaanin kuoressa ei saa olla yhtään vihreää. Muutamia pieniä täpliä saa kernaasti olla.

 

  • Broileri: Kaikkialla maailmassa on isoja broileritehtaita, joissa on valtavia määriä yhteen sullottuja, antibiooteilla kesytettyjä eläimiä. Vaihtoehtona on jyväbroilerit, joka maistuu hieman paremmalta. ne kasvatetaan yhtä kehnoissa olosuhteissa, mutta saavat erilaista rehua, ei tavanomaista viljan ja soija- ja kalajauhon seosta.

Suomessa luomubroilerintuotanto on lopetettu kannattamattomana.

 

  • Magnumjäätelö sisältää mm. rasvatonta maitotiivistettä, kasvirasvaa, glukoosi-fruktoosisiirappia, herajauhetta, täysmaitojauhetta, rasvahappojen mono- ja diglyseridejä, polyglyserolipolyrisiinioleaattia, soijalesitiiniä, johanneksenleipäpuujauhetta, karrageenia, aromeja ja karoteeneja.

 

  • Margariinit:
    • Öljykasvien siemenissä oleva rasva erotetaan teollisuusbensiinillä.
    • Raakarasva-aineet käsitellään fosforihapolla ja neutraloidaan lipeällä. Näin niistä poistetaan lesitiini ja vapaat rasvahapot.
    • Öljy vaalennetaan luontaisen värin poistamiseksi.
    • Maku, haju ja liuottimien jäännökset, joita öljyssä saattaa vielä olla, pestään pois deodorisoinnin eli höyrytyksen avulla.
    • Jos rasva kovetetaan, jotta se kiinteytyisi, käytetään vetykaasua ja nikkeliä.
    • Ellei sitä koveteta, on seuraava vaihe ns. uudelleen esteröiminen, johon tarvitaan natriummetylaattia tiettyjen rasvahappojen hajottamiseksi.
    • Jotkin öljyt, esim. palmuöljy, jäähdytetään ja suodatetaan – joskus liuottimen avulla. Näin öljy hajotetaan fraktioiksi eli osiksi, joilla on eri sulamispiste.
    • Ennen voileivällesi päätymistä margariiniin on vielä sekoitettu erilaisia lisäaineita, joilla pyritään tiettyyn tavoitteeseen – siihen, että se muistuttaisi voita.
    • Monille huipputeknisille margariineille on vaihtoehto, joka ei ole yhtä kevyt. Suomessa Oivariini ja Ingmariini, joissa tosin on myös happamuudensäätöainetta.
  • Fun Light on erityisen vastenmielinen kemialliselta koostumukseltaan. Esim Fun Light starfruit sisältää E 160a, E 160e ja E 150d – joilla juomaan saadaan kirkkaan oranssi väri. Muita lisäaineita ovat happamuudensäätöaineet E 296 ja E 331, aspartaami ja asesulfaami K, erittelemättömät aromit, stabilointiaineet E 415, E 414 ja E 445, säilöntäaine E 202 ja hapettumisenestoaine E 300. Lisäksi juomassa on yhtä ainetta: vettä.

 

  • Suklaassa ei pitäisi olla sellaisia lisäaineita kuin soijalesitiini, joka on emulgointiaine.

 

  • Hyviä tuotteita:
    • Unkarilainen TARPA – luomuhedelmistä hillot
    • KUUSAMON mansikkatila Lammilla – sokeriset tai sokerittomat höyrymehut
    • Samoin luomutila OLLI Rautalammilla.
    • LINKOSUON kuivat leivät
    • WÄINÄMÖISEN palttoonnapit
  • Kotiruoka perusaineksista on aina luotettavin!

Talipunkki

maaliskuu 9, 2011
avainsanat:

Löysin talipunkkeja 1990-luvun alkupuolella hiustutkimuksen yhteydessä. Silloin talipunkki oli täysin tuntematon niin hiusalan ihmisille kuin ihotautilääkäreillekin. Eräs ihotautilääkäri arveli sitä kärpäsen toukaksi. Vasta kun kävin Eläinlääketieteellisessä Korkeakoulussa näyttämässä talipunkeista ottamaani videokuvaa, niin siellä todettiin sen olevan ihmisessä oleva hämähäkkieläimiin kuuluva loinen. Se oli jo 1800-luvulla löydetty.

Etsin silloisen HYKSIN tiedostoista talipunkkitutkimuksia, joita oli tehty, mutta pääasiassa tutkijat törmäsivät seinään siinä, ettei se elänyt laboratorio-olosuhteissa. Sen tartuntamekanismia ei saatu selville.

Loistutkijaprofessori otti minuun yhteyttä ja aloitimme yhteistyönä tutkia tätä pikku madon näköistä loiseläintä. Siinä selvisi runsaasti asioita, joista kerron tässä.

Talipunkkeja on löydetty 65 lajia, se elää monissa eläimissä, kuten koirissa, lehmissä jne. Niistä kahta lajia ihmisellä: Demodex folliculorum eli pitkä talipunkki ja Demodex brevis eli lyhyt- eli kasvopunkki.

Talipunkki on niveljalkaisiin hämähäkkieläimiin kuuluva matomainen, läpikuultava, sokea, 8-jalkainen loinen. Sen jalat liikkuvat kukin omaan suuntaansa, se voi liikutella niitä vapaasti toisistaan riippumatta. Kussakin nivelisessä jalassaan sillä on kaksi hakamaista kynttä, joilla se saa tukevan otteen liikkuessaan talin liukastamassa ihohuokosessa tai hiustupessa.

On arveltu, että Demodex folliculorum on keskimäärin 0,4 mm pitkä, Demodex brevis on n. 0,1 mm pitkä, mutta mikroskooppi osoittaa huomattavasti suurempia koko eroja.

Talipunkki elää sekä hapellisessa että myös hapettomassa tilassa.

Talipunkin on arveltu elävän 15 pv. Koska sitä ei ole onnistuttu kasvattamaan laboratoriossa, ei täyttä varmuutta sen elinkaaresta ja lisääntymisestä ole.

Elinaikanaan se kokee muodonmuutoksia: muna, kolme toukkavaihetta (larva, protonymfi ja nymfi) ja sitten punkista kehittyy sukukypsä aikuinen.

Talipunkkeja on sekä naaras- että koiraspuolisia. Ne eivät voi kuulua normaalibakteerikantaan (normaalifloora), sillä bakteerit eivät parittele! Bakteerit lisääntyvät jakaantumalla. Sitä paitsi normaaliflooraan kuuluvat vain bakteerit – eivät loiset.

Talipunkki pyrkii munimaan hiuspussin sisälle munansa turvaan, jolloin poikkeuksetta hiusjuuri kuolee kesken kasvunsa.

Talipunkin pinta on kitiiniä, joka on selluloosan omaista ja hitaasti hajoavaa. Kitiini voi aiheuttaa allergisia oireita ja tukkeutumia hiustupissa, jotka ilmaantuvat finneinä, punottavina läntteinä tai pienenä ihon epätasaisuutena.

Talipunkit kantavat sieniä ja bakteereita, erityisesti pitkä talipunkki, mutta myös lyhyessä talipunkissa on löydetty bakteerien kantajia. Tällöin tulehdukset ovat olleet hyvinkin rajuja ja dramaattisia.

Ravinnokseen se käyttää ihon epiteelikudosta ja talirauhasen eritettä.

Talipunkilla ei ole lainkaan peräsuolta, se oksentaa ruokansa. Samalla oksennuksen mukana leviää hiustuppeen bakteereja / sieniä, joita talipunkki kantaa.

Talipunkki ei syö hiusta, eikä ime verta, jonka vuoksi on uskottu, että talipunkki on ”harmiton ja vain puhdistaa hiustuppea”. Nyt tiedetään, että talipunkki on haitallinen. Tulehdukset ovat tavallisin seuraus, josta alkaa aina hiustenlähtö.

Hiusjuuret, joissa talipunkki elää, joutuvat näivettymistilaan johtuen siitä, että talipunkki syö talia, jota hius tarvitsee ravinnon välitykseen.

Lyhyt talipunkki tavataan kulma- ja nenäkarvoissa, silmäripsissä, korvakäytävässä, ihomadoissa, otsalla ja ohimoilla, mutta joskus myös hiustupissa. Pitkä talipunkki on yleensä vain päänahassa, mutta löytyy tulehdusalueilla kasvoissa (ruusufinni, akne).

Tulehtuneessa ja finnisessä hiuspohjassa on usein talipunkkeja, joskaan mikään ihotyyppi ei varmuudella tarkoita, että siellä olisi talipunkkeja.

Talipunkkeja esiintyy enemmän kesän jälkeen, joten se lisääntynee lämmön ansiosta vai levittääkö niitä lentävät, pistävät hyönteiset? Myös ihmisillä iän myötä punkkien määrä lisääntyy, mikä viittaa heikentyneeseen vastustuskykyyn. Lapsilla niitä tavataan harvoin.

Mikäli talipunkki näyttää runsastuneen ongelmaksi asti, on syytä selvittää, miksi. Eri sairaudet saavat aikaan vastustuskyvyn heikkenemisen, kuten diabetes, reuma, ruusu-finni, syövät, HIV. Myös laktoosi-intoleranteilla on joskus havaittu olevan poikkeuksellisen runsaasti punkkeja. Ei kuitenkaan kaikilla edellä mainituilla ole talipunkkeja, joten selkeää ”sääntöä” ei ole.

Talipunkit aiheuttavat välillisesti kutinaa, joka johtuu talin vähenemisestä, ihon kuivumisesta tai punkkien kantamista tulehdusta aiheuttavista mikrobeista.

Koska talipunkki tuo hiustupen pohjan steriilille alueelle tulehduksen, se ei missään tapauksessa ole harmiton. Saattaa olla myös niin, että mm. ihomadoissa, kulmakarvoissa, silmäripsissä elävä Demodex brevis on aiheuttanut sellaisen uskomuksen, että yleisnimitykseltään ’talipunkki’ on harmiton. Tulehtuneissa silmäripsissä näyttää löytyvän pitkä talipunkki D. folliculorum.

Muutamia esiin tulevia kysymyksiä talipunkista

Onko talipunkki kaikilla?

Talipunkkeja ei ole kaikilla. Hiustenlähtötutkimuksen mukaan (otos n. 600 ihmistä) talipunkkeja esiintyy terveessä hiuspohjassa 5,7 %:, jotka ovat niitä ”harmittomia” lyhyitä talipunkkeja ja tulehtuneessa hiustenlähtötapauksessa n. 80 %:lla, jossa voi olla molempia, mutta pääasiassa pitkää punkkia.

Voiko talipunkin karkottaa?

Jokaiselle, joka haluaa karkotuksen, sen voi tehdä, koska talipunkista ei ole mitään hyötyä ihmiselle. Talipunkki on loinen. Karkotus on täysin vaaraton. Sillä eliminoidaan talipunkin mahdolliset haittavaikutukset. Tulehdukset on kuitenkin hoidettava erikseen.

Tarttuuko talipunkki karkotuksen jälkeen?

Kyllä se voi tarttua. Eihän sairauksiakaan voi estää tarttumasta uudelleen, vaikka potilas on sillä kertaa parantunut. Karkotus ei luo mitään immuniteettia. Kuitenkin talipunkin runsastuminen uudelleen kestää pitkähkön aikaa ennen kuin naaras ja koiras löytävät toisensa ja naaras munii, josta uusi sukupolvi alkaa laajentua. Vastustuskykyä on pyrittävä nostamaan ja hiuspohjaa on syytä hoitaa usein pitkänkin ajan.

Jos talipunkki ei häviä yhdessä karkotuskuurissa, mitä pitää tehdä?

Karkotus uusitaan, mutta sitä ei pidä tehdä usein ja toistuvasti. Kaksi kertaa puolen vuoden aikana ei haittaa. Yleissuositus on vuoden välein. Muistettava jatkohoito ainakin 3 kk:n ajan.

Karkotuksen varmistus ja tehoste

Jos päänahassa on runsaasti kiteytynyttä (kristallisoitunutta) talia, on vaikeaa saada talipunkkeja karkotetuksi. Silloin hoidetaan ensin kiteytymät pois erikoismenetelmällä (kapillaarihoito), ja tarkistetaan mikroskoopilla hoidon onnistuminen.

Kiistatta voidaan osoittaa, että talipunkki aiheuttaa suoraan sekä välillisesti hiustenlähtöä. Vaikka talipunkin löytyminen monista tuntuu dramaattiselta, on muistettava, ettei se ole yksinään syy hiustenlähtöön, mutta vuorenvarmasti merkittävä osatekijä.

Talipunkin aiheuttama hiustenlähtö on hidas ja etenevä prosessi, se ei aiheuta äkillistä hiusten tippumista, vaan vähin erin näyttää hiusten määrä vähentyvän. Usein kuulee väitettävän, että ”iän myötä hiukset lähtevät”. Ei se niin ole. Iän myötä tulee kremppoja, vastustuskyky heikkenee, sairauksia, ravinnon ja vitamiinien vajauksia jne. Siinäpä oivallinen tartuntakohde!

HiusAkatemian hiustutkijat selvittävät talipunkin esiintymisen, sillä vain mikroskooppisessa hiustutkimuksessa on talipunkki mahdollista löytää. Sitä ei voi silmin katsomalla mitenkään havaita, koska se elää syvällä päänahassa hiustupen pohjalla, eikä kävele hiuksissa kuten täi.

Aina kannattaa tulla hiustutkimukseen, kun epäilee, ettei kaikki ole kunnossa tai hiusten määrä on vähentynyt. Turha miettiä ja odotella, jatkuuko ongelma.

Ks. www.hiusakatemia.fi, sieltä löydät lähimmän HiusAkatemian jäsenliikkeen.

Liikunta lisää hiustenkin hyvinvointia

maaliskuu 1, 2011
avainsanat:,

Liikunnan merkitys terveyden ylläpitäjänä on tunnettu tosiasia. Terve keho tuottaa terveet hiukset. Miten terveet hiukset sitten voivat uloskasvettuaan päänahasta, on kiinni siitä, miten hoidat niitä. Voit käsitellä hiuksiasi hyvin ja hellästi – tai sitten välinpitämättömästi. Seuraukset näkyvät, ja siihenhän tähdätään, että ne näyttäisivät kantajansa kruunulta. On huomioitava:

  • Oikea pesutapa – lue aikaisempi blogi
  • turvalliset, ammattimaisesti tehdyt värjäykset ja kiharruskäsittelyt
  • lämpölaitteiden käyttö
  • tupeeraaminen ym. muut mekaaniset käsittelyt
  • suojaaminen ulkoisilta haitoilta (sauna, aurinko, pakkanen, uimavedet)

Mitä hyötyä on liikunnasta?

a). Sydän ja verenkiertoelimistön suorituskyky paranee – vahvistuu:

  • Parantaa ääreisosien verenkiertoa sekä hapen että ravinteiden saantia. Myös hiusten!
  • Vaikuttaa verisuonten seinämään typpioksidin kautta (rentouttaa verisuonten seinämää).
  • Alentaa verenpainetta.
  • Ehkäisee sepelvaltimotautiin sairastumista vaikuttamalla taudin vakavimpiin vaara-tekijöihin, kuten verenpaine, korkea kolesteroli ja diabetes.
  • Alentaa veren triglyseridipitoisuutta (ns. neutraalirasva, ylimäärä varastoituu rasva-kudokseen).
  • Nostaa HDL – kolesteroleja (High Density Lipoprotein eli hyvälaatuinen)
  • Laskee LDL – kolesteroleja (Low DensityLipoprotein eli huonolaatuinen), kun tukena on vähäkolesterolinen ruokavalio. (Karta naudanlihaa, sian läskiä, kanannahkaa, sisäelimiä, keksejä ym. valmisleivonnaisia, pannukahvia. Syö esimerkiksi paljon vihanneksia, hedelmiä, marjoja, Juice Plussaa, marjojen puutteessa kuivattuja marjajauheita (HiusAkatemian erikoissekoitus), hyviä ruokaöljyjä kuten Camelina- ja Udonöljyjä, voita.
  • Parantaa elimistön insuliiniherkkyyttä – pienentää vaaraa sairastua aikuisiän diabetekseen.

b). Lisää yleiskestävyyttä, lihasvoimaa ja luuston kantavuutta.

  • Vähentää osteoporoosin todennäköisyyttä vanhuusiällä.
  • Kroppa kiinteytyy.

c). Iho muuttuu kimmoisammaksi hapen myötä.

d). Parantaa aineenvaihduntaa.

  • Paino laskee.
  • Suolisto toimii paremmin.
  • Kuona-aineet poistuvat tehokkaammin.

e). Rauhoittava vaikutus

  • Mielihyvää tuottavat hormonitasot nousevat säännöllisen liikunnan myötä.
  • Vähentää levottomuutta.
  • Unen laatu paranee.
  • Kohottaa itsearvostusta.
  • Polttaa elimistöstä stressiaineita.

Liikunnan tulee olla säännöllistä – vähintään 2 tuntia viikossa ja minimissään 30 min. kerrallaan, niin että hiki tulee pintaan.

Parhaita ovat sysäyksittäiset liikunnat, kuten pallopelit.

Muista:         Venyttely, taukojumppa!

Luepa Viisi tiibettiläistä riittiä (kirj. Peter Kelder). Ei maksa mitään, voit jumpata kotona milloin haluat, virkistää älyttömästi, kun jumppaat heti ensimmäisenä aamulla. Eikä sulje pois mitään muuta liikuntamuotoa, mutta venyttää jokaisen lihaksen.

Hyvien elintapojen perusteita:

  • · VÄLTETTÄVÄ HUONOA RASVAA
  • · LAIHDUTETTAVA YLIPAINO POIS
  • · LOPETETTAVA TUPAKOINTI
  • · LIIKUTTAVA
  • · LEVÄTTÄVÄ JA NUKUTTAVA RIITTÄVÄSTI.

Syväpuhdistus hiuspohjaan

tammikuu 29, 2011

Hiusten merkitys

Hiukset suojaavat tärkeätä, arvokasta pääkoppaamme kylmää, kuumaa, viimaa, kolhuja, hankauksia ja likaa vastaan. Myös niiden esteettinen, sosiaalinen ja psyykkinen merkitys on huomattava.

Hiuspohjan iho on paksumpaa kuin muualla kehossa, joten hiuspohja kestää esim. tulehduksia ja allergioita paremmin kuin muu iho. Siksi hiuspohjaan pesiytyneet ongelmat ovat hankalampia ja pitkäaikaisempia hoidettavia kuin muun ihon oireet, mutta eivät mahdottomia. Paras ja turvallisin hoitomuoto tulehduksia hoidettaessa on kapillaarihoito, eikä suinkaan kortisoniliuokset.

Tulehduksia voidaan estää ärsyttämästä päänahkaa. On parempi hoitaa hiuspohjan terveyttä kuin sairautta, eikö vain? Hiuspohjan ihohuokoset eli hiustupen suut ovat suuremmat kuin muualla kehossa. Niinpä sinne kerääntyy hyvin helposti hiustuotteiden jäänteitä, varsinkin muotoilutuotteiden, erityisesti hiuslakat ovat hiuspohjalle riskejä. Jos lisäksi on jo jonkinasteista hiustenlähtöä, on silloin aina hiustuppeja tyhjillään ja siten lian, ilmansaasteiden, hiustuotteiden ym. pääsy hiustuppiin helpottuu ja niihin pesiytyvät helposti haitalliset mikrobit. Nämä saavat aikaan vähitellen hiustenlähdön, jos sitä ei vielä ole ollut.

Iho on suurin hengityselin ja tukkeutumat ovat häiriköitä

Kaikki hiustuppeen tunkeutuneet sinne kuulumattomat ainekset estävät myös uutta hiusta pääsemästä ihon pintaan ja aiheuttavat ongelmaa hiuksen kasvun estyessä ja nuoren hiuksen jäädessä lisäämään tukkeumaa. Tämä saattaa jopa tukehduttaa hiussoluja kehittävän hiuksen ”emon” eli hiusnystyn. On vaara, ettei hiustenlähtöä voi siltä osin enää korjata (esim. kaljuuntumisessa).

Miten estää ongelma

Syväpuhdistus, joka tehdään nimenomaan hiuspohjalle, kerran kuussa riittää pitämään hiuspohjan hengittävänä. Paitsi jos käytetään runsaasti muotoilutuotteita ja hiuslakkaa, silloin syväpuhdistus tehdään 2-4 kertaa kuukaudessa. Toimenpide on helppo, eikä ole kenellekään mahdoton tehtävä.

Tee näin:

  • Hanki syväpuhdistava tuote HiusAkatemian jäsenliikkeeltä, siellä osataan valita sinulle sopivin tuote. Älä käytä hiuksille tarkoitettua syväpuhdistajaa.
  • Pese normaaliin tapaan syväpuhdistajalla esipesu.
  • Pyyhekuivaa huolella.
  • Levitä pää alaspäin syväpuhdistusaine sormin työntelemällä huolella ohuesti hiuspohjaan. Älä anna vaahdota.
  • Nosta hiukset päälaelle ja laita suihkulakki tai muovikelmu. Jos käyt saunassa, laita vielä pyyhe muovin päälle. Jos sinulla ei ole saunaa, hanki fööniin kiinnitettävä lämpöhuppu.
  • Vaikutusaika 10 – 20 min. riippuen onko hiukset kaljut, lyhyet tai pitkät.
  • Pese erittäin huolella, pesu sormenpäillä, lisäile toistuvasti vettä.
  • Varo vahingoittamasta hiuksia, älä hankaa, pusertele vain rauhallisesti.
  • Pyyhekuivaa ja laita hiuksiisi hoitoaine, mieluiten poishuuhdeltava tai tee hiuksille samalla tehohoito. Tulos on silloin parhain!

Jos haluat tarkentavia tietoja, soita HiusAkatemian hiustutkijoille.

Puhelimet: 09-6122 7012 tai 09-6122 7035 tai vaihde 09-6122 700.

Talonpoikaisjärki

tammikuu 17, 2011

Minua kummastuttaa ”tieteelliset tutkimukset” ja niiden ristiriitaiset tulokset. Eilisen päivän totuus on tämän päivän vale ja päinvastoin.

Mihin sitten voi luottaa? Talonpoikaisjärki ei aina ole hassumpi valinta.

Osteoporoosi – Suomen kansan vitsaus.

Nuoruuden ystäväni sairastaa nyt osteoporoosia. Hänen hiuksensa ovat jo monia vuosia sitten alkaneet ohentua, haurastua ja vähentyä. Hiusten haurastuminen voi olla mm. merkki tulevasta osteoporoosista. Eihän osteoporoosi ”iske”, se tulee hiipien!

Hän on ikänsä käyttänyt säännöllisesti ja runsaasti maitotuotteita.

Nyt hoito-ohjeet ovat:

  • Osteoporoosilääkitys, 1 tabletti kerran viikossa.
  • Kalsium- D-vitamiinivalmiste kaksi kertaa päivässä.
  • Runsaasti maitotuotteita.

Siinäpä outo ohje! Kalsiumia saadaan kaikesta, mitä sitä enää lisäämään:

Miksei D-vitamiini ilman kalsiumia ja miksi ei hänen D-vitamiinitasoaan ole verikokeella tutkittu?!

Pois maitotuotteet ja kalsiumlisät, lisää D-vitamiinia ja K2-vitamiini, jonka tiedetään sitovan kalsiumia ja lisäksi magnesiumia.

Talonpoikaisjärki käteen!

Ystäväni ei ole koskaan aikaisemmin syönyt minkäänlaista D-vitamiinivalmistetta, eikä magnesiumia, K2-vitamiinista puhumattakaan. Hän on syönyt maitotuotteiden lisäksi paljon kalaa, lihaa, kanaa, vihanneksia monenlaisia, marjoja paljon – eli peruskotiruokaa terveellisistä aineosista. Vieläpä omasta vihannekset kasvimaasta, marjat metsästä, kalat järvestä, kananmunat omista kanoista, joita ei teollisella sapuskalla ole syötetty.

Varmasti ystäväni saama kalsiummäärä on ollut riittävä. Vain kalsiumin imeytymiselle tärkeät ravintolisät ovat puuttuneet. Niitä ei Suomen aurinko ja maaperä tuota riittävästi.

Liikunta on paras osteoporoosin ehkäisijä edellä mainittujen ohella. Ystäväni onkin ollut oikea teholiikkuja!

Mitä opimme tästä!

Maidon kalsium luuston vahvistamiseen on jatkuva väittämä, joka ei perustu mihinkään.

Miksi ystävälläni on osteoporoosi, kuten tuhansilla suomalaisilla maidon käyttäjillä. Eikö tämä maitopropaganda voisi jo loppua! Käytä maitotuotteita, jos ne eivät aiheuta mitään haittaa esimerkiksi vatsalle tai hiuksille, mutta kohtuus kaikessa – ihan totta!

Toinen esimerkki ”sairauden ehkäisystä”.

Paksusuolen syöpää sairastavaa tuttavaani lääkäri neuvoi tästä eteenpäin syömään ruisleipää ko. syövän ehkäisyyn. Tyrmistyksestä toivuttuaan hän sanoi lääkärille: ”Olen koko ikäni syönyt ruisleipää”.

Nyt en missään nimessä väitä, että ruisleipä aiheuttaa paksusuolen syöpää, vaan tässä tapauksessa talonpoikaisjärki sanoo, ettei ruisleivällä syöpää ehkäistä – jotain muuta siinä on takana.

Kotikonstit terveyteen

Terveyden ylläpidossa monipuolinen kotiruoka sekä hyvät kasviöljyt, kuten mm. Camelina-, Udon-öljy ovat parhaita, kunhan et paista niillä, vaan lisäilet ruokiisi ja salaatteihin. Paista voilla.

Ruokalisänä Juice Plus on erinomainen – ei ole ravintolisä, vaan RUOKAA! Sisältävät luomuhedelmiä ja – vihanneksia.

Ravintolisänä D-vitamiini ehdottomasti, magnesium, jos ei ole munuaisvaivoja ja hyvänä kasviantioksidanttina Pycnogenol.

Ihon hyvinvointia lisäävät hyaluronihappoa sisältävä Vivania ja ubikinoni (esim. Ubigold tai Ubicaps) sekä viikottaisena tehonaamiona ihon vanhenemisen hidastamiseen turvenaamio.

Hiuksia vahvistaa Evonia, jossa on jo 10 µg D-vitamiinia.

Yksilöllisiä muita ravintolisiä voidaan tarvita, mutta tuossa on ainakin perusohjeita. Sairauksien kanssa kamppailevien kannattaa tarkistuttaa ravintolisäohjeet ravintoammattilaisilta.

Tänä päivänä ei enää pärjatä pelkällä ruualla, vaan tarvitaan lisiä. Näin se vaan on. Ei enää eletä puhtaan ilman, puhdistamattoman veden ja luonnollisen ravinnon aikaa. Tehoviljely, keinolannoitteet, torjunta-, säilöntä- ja lisäaineet ovat vieneet ruuastamme ravintoarvot liian alhaisiksi.

Myös liiku ulkona hapekkaassa ilmassa, nuku hyvin ja nauti elämästä!

Kokemuksia Bemer-terapiasta

tammikuu 9, 2011
avainsanat:

Kirjoitin elokuussa huonosta ääreisverenkierrosta, johon saadaan pätevää apua turve- ja laserhoidoista. Vaan jospa hiuspohjassa olevat olemattoman ohuet verisuonet ovat tukkeutuneet, niin mikään ei niihin auta, ellei saada näitä mikroverisuonia avatuiksi ja toimimaan niille kuuluvien tehtävien hoitamiseksi.

Millainen Bemer-laite on.

Siihen kuuluu ohut patja ja pyöreä n. parinkymmenen sentin läpimittainen lisälaite.

Patja asetetaan sänkyyn lakanan alle, ei tunnu missään eikä miltään. Voit katsoa netistä lisätietoja www.bemer.fi

Olen käyttänyt itse Bemer-laitetta vähän yli kuukauden ajan. Ei minulla ole varsinaisesti mitään suurempaa ”hätää” ollut, mutta uusia tuntemuksia on silti tullut:

  • Helposti rasittuvat ja kipeytyvät polvet eivät enää tunnu miltään. Saan kävellä rauhassa ilman kipeytymistä. Sitä ei oikeastaan ajattelematta enää huomaa, täytyy ihan erikseen muistutella itseään, että eipä enää polvet rasitu ja äkkäile. Kipeät koivet ovat aina mielessä, mutta terveet jalat eivät enää muistu mieleen.
  • Minulla on aina ollut vaikeuksia saada unta, ja niinpä nukkumaan menoa on aina ollut pitkitettävä, koska valvominen on niin hirveän tylsää. Nyt unen saanti on merkittävästi parantunut. Saatan vielä heräillä yöllä, mutta enää ei pitkää valvomista tarvitse kärsiä.
  • Unen saantia on aina hankaloittanut myös kylmät jalat. Niiden lämpimäksi saaminen on joskus kestänyt tunteja, ja niin silloin ei unikaan tule. Nyt kun laitan nukkumaan mennessä kahdeksan minuutin Bemerin ohjelman päälle, niin jalat ja koko keho tuntuu ihan siltä, miltä pitääkin – sopivan lämpöiseltä. Olkoon ulkona vaikka kuinka paukkuva pakkanen ja vuode nukkumaan mennessä kylmä, on olo aivan ihana.
  • Kaikkein paras uusi tuntemus on energisyyden voimistuminen. Aamulla on helppo herätä, mikä ennen minulle aamu-uniselle on ollut tervanjuontia. Työpäivät sujuvat kuin tanssien. Työpäivän päätyttyä ei väsymystä vieläkään tunnu, vaan päivää voisi pitkittää. Itse asiassa olen ennen uskonut olevani hyvinkin energinen, mutta siinäkin nousu on mahdollinen!

Näistä kokemuksista päätellen myös minullakin on mikroverisuonistossa ollut tukkeutumia, jotka ovat nyt auenneet ja toimivat, niin kuin niiden kuuluukin. Onneksi Bemer on rantautunut Suomeen ja on mahdollista hankkia kotilaite.

Myös miehelläni on jo nyt hyviä kokemuksia.

Hän on kärsinyt pitkään tinnituksesta. Bemerin valmistajan tekemissä tutkimuksissa on todettu tinnituksen helpottuneen. Sama kokemus on miehellänikin. Vielä se ei ole kokonaan poissa, hän ei ole siihen ongelmaan käyttänyt laitetta kuin n. 2 viikkoa, mutta nyt jo tuntuu paremmalta. Tämä kokeilu jatkuu, ja kerron siitä sitten myöhemmin.

Hänen hiuksensa näyttää kuitenkin sivutuotteena vahvistuvan, se on kiva juttu se. Toivoisin hänen panostavan hiustensa hoitoon hieman enemmän, kun kotona on kerran tietoa, mutta tunnettuahan on se, ”ettei suutarin lapsilla ole kenkiä”. Kuitenkin saattaa nyt olla pieni kipinä hänelläkin – ehkä minä onnistun hänen ”käännyttämisessään”.

Bemer-kotilaitteen voi ostaa tai vuokrata.

Ostohinta: 2750,00 €

Vuokra: Minimi vuokra-aika on 4 viikkoa, 90,00 € /viikko sekä takuuraha 950,00 €, joka palautetaan vuokra-ajan päätyttyä. Jos päättää lunastaa laitteen itselleen, sekä takuuraha ja viikkovuokrat hyvitetään.

HiusAkatemiassa meillä on ammattilaitteet, ja niistä jo olemme saaneet erinomaisia tuloksia niin hiustenlähtöongelmissa kuin myös mm. psoriaasissa, migreenissä, murtumissa, hiuspohjan tulehduksissa.

Tervetuloa kokeilemaan!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.