Skip to content

Hiusten haurastuminen

tammikuu 25, 2010

Hiustenlähtö on aina usean häiriötekijän yhteisvaikutus, joka usein alkaa hiusten haurastumisena.

Monella maitotuotteet edistävät hiusten haurastumista, ja ovat siten mukana myös hiustenlähdön aiheuttajina. Hius tarvitsee kalsiumia, mutta se ei imeydy ilman D-vitamiinia, siinä lienee yksi osaslitys, vaikka tuskin koko totuus.

D-vitamiini on siis yksi tärkeimmistä pillereinä syötävistä lisukkeesta. Sen vajaus on suomalaisilla erittäin yleistä. Takaraivoon on jäänyt käsitys, että vauvoille on annettava D-vitamiinia, ja kun vauvaikä on ohi, ei sitä enää tarvita.

Onneksi myös markkinamaailma on huomannut tämän puutteen ja pommittaa mainoksissa D-vitamiinimerkkejä. On siis mainoksista joskus hyötyäkin, vaikka enimmäkseen ne ovat ”turhuuden toreja”. Suomessa D-vitamiinia tarvitaan marraskuun alusta toukokuun puoleen väliin saakka. Yli 60-vuotiaat ympäri vuoden.

Fosfaatit ovat ensin hiusten ja pitkässä juoksussa luuston haurastuttajia. Niitä kuitenkin tarvitaan, mutta kohtuullisesti. Fosfaatit ovat fosforin kemiallisia yhdisteitä, joiden liikasaanti poistaa kalsiumia. Niitä on mm. maitotuotteissa, jäätelössä, juustoissa, leivissä, muroissa, säilykkeissä, liemijauheissa.

Joutavimmat fosfaatit ovat mm. colajuomissa, teollisuuden käyttäminä happamuudensäätö-, emulgointi-, nostatus- ja kiinteytysaineissa ja paakkuuntumisen estoaineena.

On todettu, että suomalaiset saavat 3-4 – kertaisesti fosfaatteja. Joten jokainen voisi tarkkailla syömisiään enemmän. Maitotuotteitakin on piilotettu moneen valmisruokaan, leikkeleisiin ja piilottamatta erilaisiin maitoherkkuihin suklaata unohtamatta.

Hiusten haurastumiseen ei varmasti voi olla vaikuttamatta mm.

  • hiuspohjan huono ääreisverenkierto
  • korkea kolesteroli, joka ahtauttaa verisuonia
  • kohonneet sokeriarvot, jotka myös ahtauttavat verisuonia tutkimusten mukaan.
  • Roskaruoka ym. ravinnon puutteet.

Uloskasvaneen hiuksen haurastumista voidaan erilaisilla hiusten virheellisillä käsittelyillä aiheuttaa esimerkiksi:

  • suojaamattomuus saunassa, auringossa ja pakkasessa
  • liian kuumat hiusten lämpölaitteet
  • hoitoaineen käyttämättömyys
  • huonolaatuiset hiustuotteet
  • huolimattomasti tehdyt permanentit ja värjäykset tai liian vahvat aineet.
Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: