Skip to content

Mainokset ohjaavat – mihin?

helmikuu 10, 2010

Olen ollut hiusmaailmassa mukana vuodesta 1971. Vuoden päästä siis 40 vuotta. Sinä aikana on tapahtunut valtava muutos hiustuotteissa, pesutavoissa, tietenkin hiusmuodissa, mutta myös hiusongelmissa! Ne ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti!!

Vielä 70-luvulla suositeltiin pesemään hiuksia vain kerran viikossa. Shampoovalikoima ei ollut kyllä kaksinenkaan. Kampaamot eivät myyneet juuri ollenkaan mitään hiustuotteita, kunnes niiden valmistajat havaitsivat valtavan aukon, josta oli rahat ammentamatta. Markkinoille alkoi virrata kampaamotuotteita. Alkoi mainosrumba – ”kampaamosta saat laadukkaampia tuotteita kuin marketeista”. Ja sitä on jatkunut lähes tähän päivään saakka. Ja perille on mennyt. Usko kampaamotuotteisiin on melkeinpä sanoisin: sokea!

Myyttiä käännetään päälaelleen

Nyt on alettu markkinoida marketeista saatavia ”laadukkaita kampaamotuotteita”. Ja näyttääpä mainokset menevän perille. Lähes ylpeänä esitellään, että on vaihdettu mainoksen kertomiin entisiin kampaamotuotteisiin, jotka saa kaupasta – ei tarvitse ostaa kampaamosta. Hm…

Voisi sanoa, että kampaamotuotteissa on korkealaatuisia tuotteita ja moskaa sekä siltä väliltä – rinnakkain. Niin kuin marketeissakin. Siinä on kuluttaja pökerryksissä.

Ei kuluttaja voi mitenkään päätellä, mikä on oikeasti hyvälaatuinen ja mikä on haitallinen. Pulassa on kampaajakin. Myyntiorganisaatio hallitsee mainonnan, eikä myyntimies ymmärrä tuoteselosteesta enempää kuin sika satulasta. Hänelle on annettu eväät, millä myydä tuote.

Kehen sitten uskot? Sanon ilman sarvia ja hampaita: Usko Hiusapteekin tuotevalikoimaan!

Hiusten pesun ihmeelliset neuvot!

Sinnikkäästi istuvat ohjeet pestä päivittäin. Jopa ylilääkäri Matti Hannuksela vetää alta riman: hän kehottaa pesemään usein ja nestesaippualla, olipa kyseessä rasvainen, kuiva, atooppinen, psoriaasi tai mikä ihotyyppi tahansa. kaikki samalla nestesaippualla. Hiusten hoitoon Hannukselan mielestä riittää kaikille pelkkä perusvoide!!! En olisi odottanut tuon tason tohtorilta kaiken järjen ja logiikan alittavaa ohjetta. Terveen hiuspohjan pH on 4.7 ja siinä sen pitää pysyäkin. Saippuat ovat erittäin emäksisiä, pH:t ylittävät 8-9!

Saippuatesti

Niinpä voisimmekin tehdä huviksemme ja Hannukselalle esimerkiksi testauksen, jos joku suostuisi vapaaehtoiseksi: Testaajan on pestävä kahden kuukauden ajan nestesaippualla ja hoitoaineena käytettävä perusvoidetta. HiusAkatemia maksaa kyllä saippuan ja voiteen. Kuka haluaa? Ilmoittautuminen HiusAkatemian kemistille, Sanna Hokkaselle: puh. 09-6122 7020 klo 8-16 välisenä aikana.

Ennen testiä mitataan hiuspohjan pH, ja tarkistetaan mikroskoopilla hiusten kunto. Sama jälkeenpäin. Niin teimme myös soodatestissä, ja osoittautui, että hiusten soodapesu sai aikaan hiuspohjan tulehduksen ja hilseilyn, ja pH-lukema kohosi normaalista liian korkealle. Kun terveen hiuspohjan pH on 4.7, niin soodatestissä nousi yli 6:n.

Oikeat pesuohjeet: Pese hiukset 3-4 päivän välein. Jos peset useammin – pahin on joka päivä – niin poistat hiuspohjaa suojaavan happovaipan, joka koostuu hiestä ja talista. Ne eivät ole likaa! Niistä tulee ”likaa”, jos hiuksia pestään liian harvoin.

  • Pese pää alaspäin, ellei ole hyvin, hyvin lyhyet hiukset. Näin saat sormet pujoteltua hiuspohjaan ja pestyä sen huolella nujuuttamatta luonnonsilkkiin verrattavia hiuksia.
  • Ensin kastele hiukset huolella ja huljuttele vedellä muotoilutuotteet kunnolla pois. On hölmöä hinkata hiuksia shampoon, hiuslakan, muotovaahdon tms. seoksen kanssa.
  • Hankaa shampoo käsien välissä ja pujottele joka puolelle päänahkaa. Jos peset päätä pitkin makaavan tukan pystyasennossa, on se sama kuin pesisit itsesi suihkussa T-paita päällä. Älä siis pese päänahkaa hiusten läpi! Ole vaan kaksinkerroin, tekee hyvää!
  • Käytä lämmintä vettä, ei liian kuumaa.
  • Hiero hiuspohja rauhallisesti shampoon kanssa puhtaaksi. Valitse shampoo Hiusapteekista, joita on lähes kaikissa HiusAkatemian jäsenliikkeessä.
  • Pusertele shampoon ja lisätyn veden kanssa varovasti hiukset puhtaasti. Älä käytä nyrkkipyykki-tekniikkaa!
  • Huuhdo edelleen pää alaspäin pesevin liikkein ensin hiuspohja ja sitten hiukset. Viilennä vettä loppua kohti.
  • Pyyhekuivaa ”turbaanityyliin” ja painele liiat vedet pois, älä hinkkaa.
  • Levitä hoitoaine hiuksiin tyvestä latvaan rypistelemällä, ota ”mummo”-kampa, jossa toinen pää on harva ja toinen tiheä, jolla harvalla ensin selvität hiukset ja tiheällä levität hoitoaineen rauhallisesti joka hiuksen pituuteen. Toistele kampaamista, niin hoitoaine varmasti levittyy. Hoitoaine sulkee pesussa avautuneet hiussuomut.
  • Huuhdo hoitoaine viileällä vedellä, ei jääkylmällä – edelleen pää alaspäin.
  • Lopuksi rypistele hiuksiin hyvänlaatuinen geeli tai muotovaahto, joka pitää hiussuomut suljettuina seuraavaan pesuun.

Kysy HiusAkatemiasta, millä paikkakunnilla Hiusapteekit ovat? Puh. 09-61227012.

Hiusapteekki on kemistien valikoima tuotekooste, jossa on kaikki hiusten ja hiuspohjan hoitoon tarvittavat tuotteet.

  • Tuotteissa on luomu- ja ekologisia tuotteita, mutta myös tuotteita, joille eivät kasvipohjaiset tuotteet sovi.
  • Tuotteet on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat pitää hiuspohjan terveenä ja hiukset hyvinvoivina ja kuohkeina.
  • Ne sopivat erittäin hyvin myös lapsille ja vanhuksille
  • Myös allergisille, atoopikoille, psoriaasiin, hilseisiin, hiustenlähtöön ja kaikkiin mahdollisiin ongelmiin.
  • Kukin tuote on tarkkaan tutkittu ja ainekoostumus selvitetty. Haitallisiksi tiedettyjä aineita ne eivät sisällä. Kuitenkin voi olla yliherkkä mille tahansa aineosalle, joten jos tiedät, mille olet allerginen tai yliherkkä, tietokoneella voimme valita tuotteet, joissa ei ole ko. aineosia.

Hiusapteekki on ainutlaatuinen maailmassa, missään ei ole tehty vastaavaa työmäärää aineosien selvittämiseksi!

Tervetuloa tutustumaan ja kokemaan positiivisia tuloksia. Nestesaippuan voit unohtaa.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: