Skip to content

Pyyteettömät kiitokset lämmittävät

lokakuu 8, 2010

HiusAkatemian jäsenliikkeet eri puolella Suomea ovat valppaita. Heiltä olen saanut hyviä vihjeitä moniin hiuksia koskeviin asioihin. Kaikki huomioidaan.

Piristävin oli Porin jäsenemme Kiviniemen Päivin lähettämä lehti nimeltä ”KUIVA KUKAT”, joka on sjögrenin syndroomaa sairastavien jäsenlehti. Siellä ”Lukijoiden sivut” -osastolla oli nimimerkin ”Itse kokenut” kirjoitus, joka oli sydäntäni lämmittävä.

Nimimerkin takaa paljastui rohkea Pirjo-Riitta Jokela, joka uskalsi tulla nimimerkin takaa esiin.

Niin sitä pitää.

Moittijatpa eivät tulekaan esiin, vaan puukkoa lyödään selkään surutta. Heidän kirjoituksillaan ei ole mitään arvoa. Tässäkin voi sanoa tutun lauseen: ”Koirat haukkuu, karavaani kulkee”. Eikä haukku haavaa tee, jos ei koira purra saa.

Joka tapauksessa on erittäin arvostettavaa, että positiivisia kokemuksia saaneet tulevat omalla nimellään esiin, silloin tiedetään, ettei se ole mainostoimiston keksimää. Haukuista ovat vastuussa epämääräiset kilpailijat, jotka eivät ole nähneet samaa tuskien taivalta ja tutkimustyötä, mitä olemme HiusAkatemiassa vuosia tehneet. Heidän pitää saada rahansa helpolla ja jopa huijaamalla.

Tässä sanasta sanaan Pirjo-Riitan kirjoitus. (jätän hänen antamat hyvät hiustenhoito-ohjeet pois, koska samoja olen aiemmissa blogeissa jo kirjoittanut):

”Olen myös kokenut, millaisia ovat HiusAkatemian hoidot liikkeessä. Minulla oli pitkään päänahassa kutinaa, punotusta ja runsasta hiustenlähtöä. Hoitojakso kesti noin kaksi kuukautta. Sain ruokavalio-ohjeita ja vitamiineja; noudatan ohjelmaa vieläkin, sillä ne sopivat yhteen sairauteni kanssa. (Sjögrenin syndrooma). Sain myös hiusten kotihoito-ohjeet, joita myös noudatan edelleen. Aluksi ajattelin, että kannattaakohan tämä, mutta kyllä kannatti. Minulla on päänahasta kutina ja punotus poissa, hiustenlähtö on melko normaalia. Sairauden ja stressin myötä välillä hiustenlähtöä on enemmän. Ilman näitä hoitoja olisin todennäköisesti kalju. Luotin hoitoihin, koska asiassa ovat mukana lääkärit, kemistit ja ravitsemusterapeutit.

Jos sinulla on runsasta hiustenlähtöä, pälvikaljua, kuivuutta, tulehdusta, psoriasis, rasvaisuutta, hilsettä, karstaa tai seborre ym. kannattaa käydä netissä osoitteessa www.hiusakatemia.fi, sieltä löydät lähimmän valtuutetun parturi-kampaajan ja saat ammattiapua hiusongelmiisi.

Ensiksi sinulle varataan aika tutkimukseen ja sen jälkeen saat ruoka- ja kotihoito-ohjeita. Useimmiten joudutaan myös aloittamaan hoidot liikkeessä.

Tämä hiustesi ja itsesi hoito tulee maksamaan paljon, mutta sinä päätät mitä olet valmis tekemään hyvinvointisi tähden.”

Tähän ei ole minulla muuta lisättävää, kuin että KIITOS PIRJO-RIITTA!

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: