Skip to content

NISKAKIPU

kesäkuu 26, 2013

Sinä, jolla on niska- ja hartiakipuja, tiedät kyllä, miten se stressaa. Minä en ole pahemmin kärsinyt niskasäryistä, enkä ole onneksi päänsärky-tyyppiä. Mutta mutta….

Maaliskuussa matkustin lentokoneessa työmatkalle Saksaan. Kaikki hyvin, paitsi seuraavana aamuna niska oli niin kipeä ja jäykkä, etten pystynyt päätä kääntämään mihinkään suuntaan. Ei ollut hauskimpia työmatkoja. Suomeen tultua hierojamme koetti helpottaa oloa, mutta siitä ei ollut kuin nimellinen apu. Ongelma jatkui ja jatkui, kunnes toukokuussa ihan ilman eri syytä kipu paheni niin, että autossa kuoppien tärähtely aiheutti tuskan viillon.

Yritettiin taas hierontaa. Apu oli marginaalinen, aluksi kipu hieman pahentuikin.

Olin aikaisemmin muutaman kerran ennen pitkiä ajomatkoja syönyt Serraflex-nimistä pilleriä, jonka tiedetään vaikuttavan lihaksiin positiivisesti. Kokemukseni oli, että pitkänkin ajon jälkeen eivät jalat ja selkä olleetkaan jäykistyneet, vaan autosta nousin vetreästi. Niinpä aloin käyttää säännöllisesti Serraflexiä – ja kappas vaan, kipu niskasta on hävinnyt olemattomiin.

Nyt hierontakin tuntuu taivaalliselta, kun niskakipu ja -jäykkyys on kokonaan poissa.

Niskakivusta kerron siksi, että tiedän, kuinka paljon ihmiset kärsivät niskakivuista. Ei ole kallista lystiä kokeilla Serraflexiä – ja tämä ei ole mainos, vaan faktaa!

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: