Skip to content

Onnistumisia hiustenlähdössä Tapaus 3.

huhtikuu 16, 2015

Hieman alle 30-vuotias Mikael tuli tammikuussa 2015 hiustenlähdön takia hiusjuuritutkimukseen. Hänellä oli talipunkkeja aika tavalla, seurauksena todella paha hiuspohjan tulehdus ja erittäin voimakas hiustenlähtö ja hilseily.

Selvisi, että useampi ruoka-aine aiheutti voimakkaita ärsytyksiä vatsassa, joten sovittiin kokeiltavaksi gluteinitonta ruokavaliota ja maitotuotteet laitettiin vähemmälle kokeilun ajaksi. Mikael lupautui noudattamaan ohjeita.

Tänään tehtiin jälkitarkastus. Kapillaari hoidot ja muut oli tehty, talipunkit olivat hävinneet, hilsettä ei ollut enää juuri nimeksikään, muutama hippu löytyi takaraivolta. Uusia hiuksia oli lähtenyt kasvuun, mutta eihän näin nopeasti täyttä tukkaa vielä saavuteta tietenkään.

Itse hän oli erittäin tyytyväinen alkaneeseen tilanteseen, ja hän kertoi, että motivaatio on niin korkealla, että hän jatkaa niin kauan kuin on tarvis.

Itselläkin päivä paistaa, kun asiakas on tyytyväinen! Siihen aina tähdätään.

Toivoisin, että jokainen jaksaisi noudattaa tarkoin ohjeita, eikä luovuttaisi, kun ei olekaan muutamassa viikossa pitkä paksu tukka! Aina se vie hiusten kasvuiän verran! Siis 2-6 vuotta. Niin se vain on.

Nimi on muutettu.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: