Skip to content

Anne Kaakinen kertoo

Touko 23, 2015

Anne kertoo: Anne kaakinen, sair.hoit., hiustutkija

Asiakkaani 88-vuotias suloinen nainen tuli helmikuussa 2015 HiusAkatemiaan hiuspohjan kutinan ja kuivuuden sekä hiusten kasvuongelmien takia.

Tutkimuksessa ongelmana löytyi mm. hiuspohjan tulehdus myös syvältä hiusjuuren alueelta, nesteen ja rasvan käytön vähyys.

Hoidot aloitettiin heti. Hoidin tulehdusta Kapillaarihoidoin hoitolassamme. Lisäksi annoin kotihoito-, ruokavalio-ohjeet ja ravintolisäsuositukset. Vaihdoin shampoon luonnonmukaiseen, kosteuttavaan tuotteeseen.

Nyt hiuspohja ei enää kutise ja hiukset näyttävät eloisilta. Asiakas käy vielä ylläpitohoidoissa kerran kuussa. Jatkamme sitä vielä ½ v, ellei tule muutosta tilanteeseen.

Anne tutkii hiusjuuria

Kesällä 2011 tuli asiakkaakseni 75-vuotias nainen, jolla oli kova kutina ja kiristys hiuspohjassa sekä hiusmäärä oli vähentynyt. Hän oli käynyt lääkärissä ennen HiusAkatemiaan tuloa. Hän sai ongelmaansa kortisoniliuoksen. Apua ei tullut.

Hiusjuuritutkimuksessa totesin tulehduksen, talipunkin, rasvan ja veden juonnin puutetta, voimakasta stressiä ja lievästi perinnöllistä hiustenlähtöä (DHT:n vaikutus).

HiusAkatemiassa tein ensin hoitoja hiuspohjan kireyteen ja kosteutukseen. Sen jälkeen vasta aloitin Kapillaarihoidot tulehdukseen ja hoidettiin talipunkki pois.

Annoin kotihoito-ohjeet, ravintolisät ja ruokavaliosuositukset. Alkutilanteen hoidettua asiakas kävi tiheämmin ylläpitohoidoissa, nyt 3 kuukauden välein.

Hiuspohja ei kutise ja kiristyksen tunne on helpottunut. Hiusten kunto on merkittävästi parempi.

Anne näyttää kuvaruudulta

Hieman yli 30-vuotias nainen tuli asiakkaakseni syksyllä 2013 hiustenlähdön ja kutisevan, hilseilevän hiuspohjan takia. Hilse oli osin paksumpaa ja tahmeaa, liimamaista. Mukana oli myös atopiaa ja hiuspohjan kuivuutta ja kireyttä.

(Kuvan henkilö ei liity tähän tapaukseen)

Tutkimuksessa löysin tulehduksen, stressin vaikutuksen, rasvan puutteen ja jonkin hormonaalisen tekijän. Lähetin hänet lääkäriin, joka totesi kilpirauhasen vajaatoiminnan. Otin sieniviljelyn hiuspohjasta, jonka laboratorio ilmoitti olevan positiivinen.

Tein asiakkaalle erikoishilsehoitoja ja Kapillaarihoidot tulehduksen hillitsemiseksi. Sieni-infektioon hän sai kotihoito-ohjeet, ravintolisät ja tarkat ruokavalio-ohjeet. Tein laserhoitoja stressin vaikutukseen. Edelleen tehdään ylläpitohoitoja harvennettuna ja välillä laserhoitoja.

Hiuspohja on rauhoittunut ja hiustenlähtö on hilliintynyt.

Voi sanoa, että työ tekijäänsä kiittää! Olen ylpeä voidessani auttaa ihmisiä erilaisissa hiuspohjan ongelmissa.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: