Skip to content

Marin uudet haasteet

helmikuu 11, 2016

HiusAkatemiassa 5 vuotta hiustutkijana ja hiushoitajana toiminut Mari Lahnalampi lähtee leukemiatutkijaksi Kuopion yliopistoon. Kyselin Marin aatoksia:

Mari tehnyt ansiokasta työtä HiusAkatemiassa hiustutkijana.

Mari tehnyt ansiokasta työtä HiusAkatemiassa hiustutkijana.

Mari, lähdet uudelle uralle tutkijaksi Kuopion yliopistoon, kerrotko, mikä oli tärkein pointti päätöksessä hakeutua haastavaan tutkimustyöhön?Olen aina ollut kiinnostunut uusista haasteista ja nyt minulle  tarjottiin todella hyvää mahdollisuutta.

Olit 5 vuotta hiustutkijana HiusAkatemiassa, työtoverisi jäävät kaipaamaan sinua, jäätkö sinä kaipaamaan heitä?Olen rakentanut erittäin hyviä työ- ja kaverisuhteita HiusAkatemiassa ja jään kyllä kaipaamaan heitä. Olen oppinut paljon uutta hiustenlähdöstä, pälvikaljuudesta, kehon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, ravitsemuksesta sekä funktionaalisesta lääketieteestä.

Entä hiustutkijan työtäsi?- Opin paljon hiusalalta ja kasvoin samalla ihmisenä. Jään kaipaamaan mielenkiintoisia asiakasvuorovaikutuksia, ja odotan innolla tulevaa.

Tuntuuko sinusta, että voisit palata joskus hiustutkijan uralle?Ei voi koskaan tietää mitä elämä tuo tullessaan.

Uskotko, että uusi tutkijan urasi auttaa myös HiusAkatemian asiakkaita?Aloitan leukemiatutkimuksen, joten se ei suoraan auta hiusasiakkaita, mutta kasvattaa tietoa syöpien synnystä. Sitä kautta se voi auttaa leukemiaa sairastavia asiakkaita, sillä niitäkin on.

Mitä odotat tulevalta työltäsi?Mielenkiintoista ja haastavaa tutkimuskenttää, joka tuottaa uutta tietoa leukemian kehittymisestä.

Aiotko pysyä Suomessa vai onko halusi saada tutkijan paikka joltain suurelta kansainväliseltä lääketehtaalta tai yliopistosta?Olen aina avoin uusille kokemuksille ja otan aina parhaimmat tarjoukset vastaan. Olen aina ollut halukas työskentelemään kansainvälisessä työympäristössä.

HiusAkatemian henkilökunta ja minä työnantajanasi kiitämme sinua näistä vuosista. Opetit meille paljon ja oli hauskaa ja innostavaa työskennellä kanssasi eritoten, kun teimme eri tutkimusprojekteja! HiusAkatemia toivottaa sinulle Mari onnea tulevassa tärkeässä työtehtävässäsi.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: