Skip to content

Oikkuileeko vatsasi?

elokuu 24, 2016

Suolisto-ongelmat ovat lisääntyneet todella paljon. Helsingin Sanomat kirjoitti 23.8.2016 aiheessa ”Lääketiede”: ”TUTKIMUS KESKITTYY NYT SUOLISTOON.”

Suolisto-ongelmat ovat keskeinen asia myös hiustenlähdössä.

Suolisto-ongelmat ovat keskeinen asia myös hiustenlähdössä.

On erinomaista, että tutkijat ovat vihdoinkin kiinnittäneet huomiota, kuinka moni sairaus voi johtua suoliston vääristä bakteereista. Niin myös hiustenlähdössä, kaljuuntumisessa ja myös pälvikaljuudessakin.

Kirjoituksessa kerrotaan, että Turun yliopiston professorin Pentti Huovisen mukaan aihetta on pystytty tutkimaan vasta noin vuosikymmenen ajan, sillä aiemmin teknologia ei ole mahdollistabnut läheskään kaikkien suolistobakteerien kasvatusta laboratorio-olosuhteissa.

Huovisen mukaan ongelma liittyy esim. astmaan, diabetekseen, lihavuuteen, rasvamaksaan ja tiettyjen syöpätautien syntymiseen.

Huovisen mukaan bakteeristokannan häiriintymiseen vaikuttavat eniten ruokavalio ja antibiootit.

”Tottakai antibiootit ovat tärkeitä. Ne parantavat bakteeritauteja. Ilman niitä kuoleisuus lisääntyisi. Mutta niillä on se haittavaikutus, että ne tappavat terveyttä ylläpitäviä normaaleja bakteereita”, Huovinen sanoo.

Kirjoitus päättyy sanoihin: Prosessoidun ja vähäkuituisen ruuan on myös todettu edesauttavan tulehdustilan kehittymistä.

On todella tärkeätä hoitaa vähäisetkin vatsa- ja suolisto-ongelmat, kuten ummetus, närästys, turvotus, ilmavaivat jne. HiusAkatemian hiustutkijat huomioivat myös nämä asiat ja pyrkivät neuvomaan hiusongelmista kärsiviä – jos vain meitä kuunnellaan!!

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: