Skip to content

10 ohjetta stressin itsehoitoon

heinäkuu 11, 2017

1. Normaali, terve, vahva hiusjuuri.

Stressi kuuluu elämään. Se saa ihmisen toimimaan, huolehtimaan itsestään, perheestään, työstään, raha-asioistaan. hygieenisyydestään, pitää ihmisen valppaana jne.

Kun ns. stressikynnys ylittyy, alkaa keho reagoida. Hiustutkija näkee aina mikroskoopista, kun stressi on siirtynyt haittaavaksi. Hiusta kiertää sidekudos, joka on täynnä hermoja. Sidekudos supistuu stressin seurauksena, ja jättää painaumia (kuten kuvassa 2. nähdään stressin vaikutus). Se voi myös mennä ”kramppiin”, jolloin hiusjuuri murtuu poikki ja hiuksia tippuu.

Oleellista on ymmärtää, että vaikka näemme yksiselitteisesti stressin vaikutuksen hiusjuurista, reaktiot voivat olla monenlaisia muualla kehossa.

Esim. Vatsa oireilee, sydämen rytmijäiriöitä, iho-oireita, unettomuutta tai unihäiriöitä, ruokahaluttomuutta tai liiallista ruokahalua, niska – ja hartiajännitystä ja siitä seuraavaa kipua, päänsärkyä, migreeniä jne. jne. jne.

Mutta varmaa on, että stressin vaikutus näkyy AINA hiusjuurissa. Monet havahtuvatkin vasta silloin, että ehkäpä stressille pitäisi jotain tehdä.

2. Hiustutkimuksessa nähdään ykiselitteisesti stressin vaikutus hiusjuuriin. Lopputuloksena hiuksen kasvettua hius voi murtua poikki.

Mitä voi itse stressille tehdä?

  1. Huolehdi terveydestäsi. Syö terveellisesti. Vastustuskyky on myös stressinkin ensisijainen hoito. Stressi voi sairastuttaa. Monen sairauden on todettu olevan stressin taustalla.
  2. Liiku. Harrasta sellaista liikuntaa, mistä saat mielihyvää. Jos et saa itseäsi liikkeelle laiskuuttasi, käytä itseesi ”pakkokeinoa”. Tee liikuntaohjelma ja noudata sitä kirjaimellisesti. Raikas ilma ja reipas liikunta vaikuttaa hyvänolon hormoneihin positiivisesti.
  3. Pidä huolta, että kehon happo-emäs-tasapaino on kunnossa. Syö karkeasti ottaen 20 % eläinkunnan- ja viljatuotteita ja 80 % vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja hyviä rasvoja (Camelinaöljy, Frezzor, Vitamar Krilliöljy ja Vitamar 1000)
  4. Käytä ravintolisiä. Perusravintolisät: D-vitamiini, Magnesia Sitraatti, em. öljy ja omega-3 rasvahpot, Immufix (betaglukaani = nostaa vastustuskykyä). Varsinainen stressivitamiini on B-ryhmän kaikki vitamiinit esim. Mega-B.
  5. Juo vettä. Koosta ja hikoilun määrästä riippuen 1-3 litraa / pv. Karta limsoja ja colajuomia.
  6. Älä tupakoi. Jos poltat, etkä voi lopettaa, hanki apua!
  7. Älä juo liikaa alkoholia. Jos koet krapulaa, olet juonut silloin liikaa. Alkoholi ei ole kokonaan kielletty, se voi myös rentouttaakin, kunhan pysyt kohtuudessa. 1-2 viinilasillista ei ole vielä haittaava määrä.
  8. Etsi tietoa stressin hallinnasta. Kirjallisuutta löytyy kirjastosta.
  9. Harrastukset. Liikunnan lisäksi löydä itsellesi kiva harrastus, olkoon se sitten vaikka lukeminen, käsityöt, erilaiset pelit (pallopelit tms.), tanssi – mikä tahansa sellainen missä viihdyt.
  10. Ystävät. Hyvien ystävien kanssa aika kuluu rattoisasti. Rasittavat ystävät voit unohtaa.

Tule hiusjuuritutkimukseen. Selvitämme hiustenlähtöön liittyvät kaikki tekijät. Kesto 2 tuntia, hinta 140 €. http://www.hiusakatemia.fi

Lämpimästi tervetuloa!

 

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: